TEKSTI EVELIINA TALVITIE KUVAT JYRI PITKÄNEN Ateenaan povataan lumimyrskyä. Vaan eipä näy lunta saati myrskyä. Navakka tuuli kuljettaa sen sijasta Saharalta saakka tiilenpunertavaa, hienoa hiekkaa. Hiekka peittää autojen pinnat niin että niihin voisi piirrellä kuvioita tai kirjoittaa viestejä. Metrotunneleissa ihmiset kulkevat suojassa hiekalta, viimalta, auringoltakin. Keskikesän kuumuutta ja seisovaa ilmaa voi yrittää kuvitella. Näin alkukeväästäkin on hiostavaa. Entä sitten kun ulkona on yli kolmekymmentä astetta lämmintä? Elokuussa kaupunki on kuulemma täysin autio. Kaupunkilaiset yrittävät paeta saarille merituulta hengittämään. Kuten usein miljoonakaupungeissa – kaikkeen kuluu täällä paljon aikaa. Siirtymiseen, löytämiseen, eksymiseen, katsomiseen. Ympärillä on ruuhkaa ja kaaosta, mutta toisaalta ihmisillä ei vaikuta olevan kiire mihinkään. Kun …
Kuukausi: maaliskuu 2018

Talvella Ateenassa
TEKSTI EVELIINA TALVITIE KUVAT JYRI PITKÄNEN Meidän piti oikeastaan olla tähän aikaan Iranissa, mutta matkamme peruuntui.