Taustaa

Valokuvataiteilija Jyri Pitkänen ja kirjailija Eveliina Talvitie ystävystyvät syksyllä 2015 Beninin suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskus Villa Karossa, jossa on 15 vuoden ajan työskennellyt suomalaisia taiteilijoita, journalisteja, kirjailijoita ja tutkijoita.

Kehitysvammaisten lasten ja nuorten kanssa pitkään taideprojekteja työstänyt Pitkänen kuvaa Beninissä kehitysvammaisia lapsia ja tutustuu heidän elinolosuhteisiinsa. Talvitie kirjoittaa feminismiä ja tasa-arvoa käsittelevää kirjaansa haastatellen paikallisia naisia.

Stipendiaattijakson aikana kaksikko yhdistää osaamisensa. Valokuvat ja asiaproosa kietoutuvat toisiinsa. Valkonaamamuukalaisen rooli, kokonaisvaltainen kuumuus, ylipäätään erilaisen todellisuuden jakaminen avaa molemmille suuremman ikkunan maailmaan. Halu ymmärtää erilaisia todellisuuksia vahvistuu. Samalla kasvaa usko siihen, että ymmärrys tekee maailmasta paremman.

Suomeen palattuaan Pitkänen ja Talvitie jatkavat yhteistyötä. Kehittyy ajatus kiertää yhdessä eri puolilla maailmaa kehitysvammaisten lasten ja heidän perheidensä parissa. Työpari ideoi taidekirjan ja näyttelyiden sarjan, jonka ympärille rakennetaan vaikuttamistyötä.

Hankkeen asiantuntijaksi saadaan *inkluusioon perehtynyt yliopisto-opettaja Johanna Lampinen. Vaikuttamistyö liitetään YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan sopimuksen tavoitteisiin sekä syksyllä 2016 käyttöön otetussa perusopetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitteisiin ihmisoikeuskasvatuksen ja yhdenvertaisuuden edistämiselle.

Hankkeelle perustetaan asiantuntijoista ja tutkijoista koostuva monialainen ohjausryhmä, jonka muodostavat psykologi Pirkko Lahti, toimittaja, tietokirjailija Rauli Virtanen, filosofi Tuukka Perhoniemi, vammaistutkimuksen professori Simo Vehmas, kehitysvammaisen lapsensa omaishoitajana toiminut näyttelijä, kunnallispoliitikko Sara Paavolainen ja Kynnys ry:n kehityskoordinaattori Tuomas Tuure.

*Inkluusio on ajattelutapa, joka erillisten palvelujärjestelmien sijasta korostaa vammaisten henkilöiden oikeutta kuulua tavallisiin yhteisöihin. Käsite on kehitetty YK:ssa ja Unescossa 1990-luvun alussa.