Projekti sai nimen Erilaiset, joka istuu projektin tavoitteiden ytimeen mutta herättää samalla kysymyksiä. Onko tarpeen määritellä ketään erilaiseksi? Eivätkö kaikki ole lopulta erilaisia? Vai onko paikallaan myöntää, että jotkut ovat erilaisempia kuin toiset? Kunnioittaa erilaisuutta ja sopeutua siihen?
Erilaiset-taidehanke laajenee yksilöllisten tarinoiden kautta universaaleihin kokemuksiin ihmisyydestä, erilaisuudesta, identiteetistä ja sukupuolesta.
Projektin ainutlaatuisuus syntyy matkojen varrella tapahtuvissa kohtaamisissa. Tekijät elävät ja dokumentoivat hetken kehitysvammaisten lasten ja heidän läheistensä arkea eri puolilla maailmaa. Projektin lopputuloksina syntyvä taidekirja, näyttelyt ja ihmisoikeuskasvatukseen tuotettava materiaali avaavat yleisölle mahdollisuuden päästä lähemmäksi kehitysvammaisen ihmisen arkitodellisuutta.
Maiden ja etnisen alkuperän välisiä rajoja ylittävät, rinnakkain esitetyt kokemukset yhteisöllisyydestä, turvallisuudesta, pelosta, vapaudesta, normeista ja poikkeavuudesta luovat uudenlaista ymmärrystä eri maista ja eri taustoista olevien ihmisten välille.
Eri puolilla maailmaa elävien ihmisten kokemuksissa on myös universaaleja sävyjä. Kunnia, häpeä, rakkaus, onnellisuus, yhdenvertaisuus ja kärsimys ovat yleismaailmallisia. Vaikka yleiset elinolosuhteet vaihtelevat, kaikissa yhteiskunnissa on omat heikko-osaisensa. Toisaalta yhteiskuntien väliset erot auttavat näkemään oman yhteiskunnan rakenteet selkeämmin. Tapa kohdella vammaisia ihmisiä paljastaa todellisen käsityksemme ihmisarvosta.
Projektin kautta herätellään myös laajempaa yhteiskunnallista keskustelua yhdenvertaisuuden edistämisestä. Tavoitteena on suuri muutos: Projekti kyseenalaistaa normaaliuskäsitteen kautta määriteltyä todellisuutta. Vaikka vammaisia ihmisiä ei suoranaisesti aseteta normaali-epänormaali –akselille, normaalina pidetään ”tervettä” ihmistä, jolla ei ole kehitysvammaa. Kun normaaliuden määritelmä kyseenalaistetaan, on mahdollista saada aikaan muutos myös toiminnan tasolla.
Projekti tarjoaa kehitysvammaisille lapsille ja heidän läheisilleen oman tilan, jossa näkyä ja kuulua. Yleisölle avautuu ikkuna sellaisten ihmisten arkeen, joka muuten jää etäiseksi. Ikkunaa tarvitaan, koska suhtautuminen vammaisuuteen on edelleen Suomessakin vaikeaa.