TEKSTI EVELIINA TALVITIE KUVAT JYRI PITKÄNEN
Ateenaan povataan lumimyrskyä. Vaan eipä näy lunta saati myrskyä. Navakka tuuli kuljettaa sen sijasta Saharalta saakka tiilenpunertavaa, hienoa hiekkaa. Hiekka peittää autojen pinnat niin että niihin voisi piirrellä kuvioita tai kirjoittaa viestejä.
Metrotunneleissa ihmiset kulkevat suojassa hiekalta, viimalta, auringoltakin. Keskikesän kuumuutta ja seisovaa ilmaa voi yrittää kuvitella.
Näin alkukeväästäkin on hiostavaa. Entä sitten kun ulkona on yli kolmekymmentä astetta lämmintä? Elokuussa kaupunki on kuulemma täysin autio. Kaupunkilaiset yrittävät paeta saarille merituulta hengittämään.
Kuten usein miljoonakaupungeissa – kaikkeen kuluu täällä paljon aikaa. Siirtymiseen, löytämiseen, eksymiseen, katsomiseen. Ympärillä on ruuhkaa ja kaaosta, mutta toisaalta ihmisillä ei vaikuta olevan kiire mihinkään. Kun kysyy tietä, reitti selostetaan perinpohjaisesti. Tarvittaessa ohjataan kädestä pitäen perille saakka.
Työn ja muun elämän välinen raja on usein huomaamaton. Työ on elämää ja elämä on työtä. Ateenan pohjoispuolella Votanikoksen alueella, jossa asuu paljon romaneja, paperittomat pakolaiset yrittävät hankkia elantoaan. Bangladeshista vuosi sitten Ateenaan saapunut Raza Ali myy sunnuntaimarkkinoilla vaatteita, moottoripyörän kypäröitä ja astioita. Kaikki tuntuu maksavan euron. Raza on Ateenassa ilman perhettään, mutta toivoo saavansa heidät luokseen.
Ero keskustan yltäkylläisiin kauppakeskuksiin on pyörryttävä. Monastirakin alueella sijaitseva tavaratalo Attica on silti merkillisen tyhjä. Saatamme olla ainoat asiakkaat, jotka hypistelevät värikkäitä vaatteita ja nauttivat ilmaisesta wifistä.
Useammasta suusta kuulee, että talouskriisin seurauksena verotus on kiristynyt sietämättömäksi. Eläminen ilman verosuunnittelua olisi täysin mahdotonta. Verosuunnittelu tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että osasta tuloja maksetaan veroa ja osasta ei.
Vaikka taloudelliset ongelmat edelleen jatkuvat, Ateenan kuppilat ovat täynnä ihmisiä, rebetiko-laulajia ja lautasten kilinää. Leipomomyymälät ovat auki aamuvarhaisesta ainakin iltayhdeksään. Tavernat kuten aina ennenkin – niin kauan kuin asiakkaita riittää.
-Kreikkalaiset nauttivat elämästä siitä huolimatta, että on taloudellisesti tiukkaa. Meillä on sanonta, joka tarkoittaa että älä välitä. Ihmiset toistelevat sitä usein. Äitini vihaa sanontaa, kertoo Rodoula Chrysovergis, jonka isä on kotoisin Kyprokselta ja äiti Britanniasta.
Rodoula on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Corfulla. Avioiduttuaan hän muutti pääkaupunkiin miehensä kanssa, joka on vannoutunut ateenalainen. Rodoula asetti ehdoksi sen, että haluaa asua omakotitalossa. Hän ei halunnut lapsensa kasvavan kerrostalohuoneistossa melun ja pölyn keskellä.
Pariskunta löysi sopivan pienen talon Ateenan pohjoisosasta, Iraklioksen alueelta.
Talo on soma ja sen pihassa kasvaa sitruunapuu. Rappusilla on ruukkuja, joissa kasvaa yrttejä ja kukkia. Valkoinen koira kurkkii naapuritalon pihasta, aidan reunalta.
Pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 2011. Hän sai nimen Zoe, joka tarkoittaa elämää. Silloin Rodoula ei vielä tiennyt, miten lopullisesti tyttö hänen elämänsä täyttääkään.
Kolmevuotiaana Zoe sai diagnoosin Phelan – McDermidin syndroma, joka on hyvin harvinainen autismin kaltainen oireyhtymä. Tällä hetkellä Kreikassa on neljä lasta, joilla on havaittu sama syndrooma.
Lääkäri joka kertoi perheelle asiantilasta teki sen hyvin tuimasti. Hän luetteli mitä kaikkea Zoe ei tule koskaan tekemään. Zoe ei tule puhumaan. Zoe ei tule lukemaan.
Sitten lääkäri totesi, että Zoe on kuitenkin nätti.
Kun Rodoula palaa tapahtumiin hänelle nousee kyyneleet silmiin.
Seisomme olympialaisia varten rakennetun uimastadionin altaan reunalla. Rodoula kertoo, että Zoe itki kaksi päivää lääkärin tapaamisen jälkeen. Hän lohdutti lastaan sanomalla, että älä välitä. Eivät nuo tuollaiset tädit tiedä mitään.
Zoe ei ehkä koskaan puhu tai lue, mutta vettä hän rakastaa. Terapeutti Maria Sklavonoun mukaan vesi oli alusta lähtien luonteva elementti Zoelle. Jo ensimmäisellä kerralla tyttö olisi mieluiten pärskinyt menemään ihan itsekseen.
Ilman sanojakin äiti ja tytär kykenevät kommunikoimaan. Rodoula on myös koostanut kuvakirjoja, joiden avulla elämän perusasiat avautuvat mutkattomasti.
Kun olemme lähdössä Chrysovergisin perheen luota, Zoe hakee takkinsa ja haluaisi selvästi lähteä mukaamme ajelulle.
Rodoulan mukaan sellainen ei ole ollenkaan tavallista. Mutta erilainen onkin juuri parasta.
