Blogi

Viime vuonna tähän aikaan oli 40 astetta lämmintä. Kirjoituspöydän edestä avautui suora näkymä Atlantin valtamerelle. Meri pauhasi uskomattoman kovaa. Pauhu jäi päähäni asumaan. Korvissa kohisi pitkään vielä sen jälkeen kun olin palannut Suomeen.

-Kyllä te ihan oikeessa paikassa olette. Minä olen Hannan isoisä. Kädenpuristus vastaa miehen olemusta. Se on jykevä. Kun olet saanut kätesi takaisin, tiedät vielä pitkään että sitä on puristettu. Nyt on käynyt niin, että olemme joka tapauksessa väärän Hantulan ovella. Isoisä asuu saman tien varrella kuin poikansa. Talot sijaitsevat vain sadan metrin päässä toisistaan.

Heräämme siihen, että lokit kirkuvat jotenkin epätavallisen kimeästi. James on parkkeerattu reposaarelaisen Merry Munk-pubin pihaan, metrin päähän meren rannasta. Tuulee vimmatusti – ainakin 20 metriä sekunnissa ja ranta on täynnä onkijoita.

Teksti: Eveliina Talvitie Kuvat: Jyri Pitkänen Olen syntynyt Porissa, asunut Helsingissä, Leicesterissä, Turussa ja Rovaniemellä ja käynyt muun muassa New Yorkissa, Kuola Lumpurissa ja Roomassa mutta en koskaan Pohjois-Karjalassa. Tätä mietin, kun vaunumme valuu pitkin Tohmajärvellä sijaitsevan Kiihtelysvaaran kylänraittia.

Pieni asuntoauto. Neljä ihmistä. Ei tietenkään juoksevaa vettä eikä vessaa. Ainoastaan talouspaperia, lapio ja reipas mieli. Sopeutumiskyky kehittyy. Oppii välttämään äkkinäisiä liikkeitä, kutistamaan olemustaan. Olemme ristineet Jameksella matkaavan ryhmämme retkueeksi.

Elisa lähestyy meitä työntäen lastenvaunuja, joihin viisivuotias Armi juuri ja juuri vielä mahtuu. Armi on ollut pois päiväkodista koska tuli edellisenä iltana kipeäksi.