Vapaasti ja kirkkaasti

Erilaiset- projekti on tutkijoiden informoima taideprojekti. Projektin vaikuttamistyö on liitetty YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan sopimuksen tavoitteisiin sekä syksyllä 2016 käyttöön otetussa perusopetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitteisiin ihmisoikeuskasvatuksen ja yhdenvertaisuuden edistämiselle.

Ohjausryhmään kuuluvat yliopisto-opettaja Johanna Lampinen, psykologi Pirkko Lahti, toimittaja, tietokirjailija Rauli Virtanen, filosofi Tuukka Perhoniemi, vammaistutkimuksen professori Simo Vehmas, kehitysvammaisen lapsensa omaishoitajana toiminut näyttelijä, kunnallispoliitikko Sara Paavolainen sekä Kynnys ry:n Tuomas Tuure.

Ohjausryhmän jäsenet tapaavat kasvokkain neljä kertaa vuodessa ja auttavat tekijöitä pitämään tavoitteet kirkkaana. Taiteellinen vapaus säilyy, mutta vaikuttamisen päämääriä ravitaan tieteen ja kokemusasiantuntijuuden kautta.

ohjausryhma_mg_4048

Osa ohjausryhmästä kokoontui syyskuussa Pohjois-Satakunnassa, Eveliinan sukutilalla. Ohjelmassa oli paitsi keskittynyttä ideointia ja ajatustyötä, myös tuleen ja peltomaisemaan tuijottelua sekä metsässä samoilemista.

Joulukuun kokoontumisessa sanoitettiin ja kirkastettiin yhdessä hankkeen suurempaa tavoitetta.

-On tarkeää opettaa tavallisia lapsia olemaan vammaisten lasten kanssa ja viestiä muutenkin yhteiskuntaan, että meidän kaikkien täytyy myös muuttua jotta vammainen henkilö saadaan mukaan, Johanna Lampinen sanoi.

-Tämä on ammattimaisesti toteutettu projekti eikä mitään puuhastelua. Sillä on iso merkitys, miten asiat kerrotaan. Monipuolista tietoa, joka herättää myös tunnereaktion, Simo Vehmas arvioi.

-Taide on vahva identiteetin luoja. Kehitysvammaiset ihmiset nähdään liian usein toimenpiteiden kohteena. Tässä projektissa he ovat oman elämänsä kunigattaria ja kuninkaita, totesi Sara Paavolainen.

ohjausryhma_mg_0656

-Tässä tehdään asioita todellisuuden kanssa ilman että on keinotekoisia lajityyppirajoja. Mennään paikan päälle katsomaan. Tehdään mitä halutaan ja mikä on tärkeää, linjasi Tuukka Perhoniemi.