Turku-Vilna-Barcelona

TEKSTI EVELIINA TALVITIE  KUVAT JYRI PITKÄNEN


-Isänmaallisuutta on toivottaa kaikki tervetulleeksi omaan kotimaahansa. Se, kun pitää maataan niin suurenmoisena, että toivoo mahdollisimman monien pääsevän nauttimaan siitä, esittää barcelonalainen valokuvaaja Oriol  Hernandes.

VilnaTurkuBarcelona_A1A6955

Hänen silmissään on ilkikuria. Iloa siitä, kun voi määritellä ennakkoluuloisuudeksikin tulkitun patrioottisuuden käsitteen uudestaan.

Oriol reissaa suomalaisen Matias Kaupin kanssa Liettuan ja Bosnian kautta takaisin Espanjaan. Takana on useampi viikko Suomessa Norpas-festivaalien merkeissä.

-Eihän kukaan oikein tunne Norpasta, mutta sen kävijämäärät kasvavat vuosi vuodelta, festivaalin taiteellisena johtajana toimiva Matias kertoo.

VilnaTurkuBarcelona_A1A6966

Norpas järjestetään Taalintehtaalla, lähellä Turkua.  Ennen kuin festivaali maahanmuutti Suomeen, se järjestettiin Kataloniassa nimellä Surpas.

Matias on asunut kymmenisen vuotta Barcelonassa. Välillä hän kokeili paluuta Suomeen, mutta kun vanha kotimaa ei enää tuntunut luontevalta hän paluumuutti Barcelonaan.

Vapaus liikkua selittää sattumanvaraista törmäämistämme. Siksi nyt istumme tämän saman pöydän ympärillä Vilnassa, Uzupio Kavine-baarissa.

VilnaTurkuBarcelona_A1A7071

-Anteeksi, olin töykeä kun en heti esittäytynyt sinulle. Olin vain niin äimistynyt, Oriol sanoo palaten kohtaamiseemme aiemmin päivällä.

Kummallinen tämä barcelonalainen tulkinta töykeydestä. Muistelen Oriolin suudelleen minuakin molemmille poskille hetimmiten, kun tunnisti Jyrin.

VilnaTurkuBarcelona_A1A7023

Maailman mittasuhteita lyhentäviä sattumia on elämänmeno pullollaan. Matias kertoo muutama päivä sitten istuneensa iltaa Kimmo Pohjosen kanssa. Sama tyyppi halusi viikko sitten Viru Folk-festivaaleilla piipahtaa asuntoautossamme. Se näytti hänen mielestään niin sympaattiselta ja kutsuvalta. Tapahtuma pisti rintaa röyhölle. Kimmo Pohjonen tykkää meidän Jameksesta.

Vaan nyt istumme keskiaikaiseen kivitaloon rakennetussa baarissa Vilnia-joen rannalla. Edellisenä päivänä tapahtunut Turun veitsi-isku ja noin viikon takainen Barcelonan terroriteko puskevat
väkisinkin esiin muun keskustelun lomaan. Ne luikertavat mieliin kuin maastoon sopeutuva rantakäärme ruohikkoon.

-En oikeastaan ollut hämmästynyt, kun kuulin Barcelonan tapahtumista. Luotan silti siihen, että kotikaupunkini selviää, Oriol toteaa neutraalisti.

Keskustelu pyörii terrorismin kummallisuudessa ja kauheudessa ja siirtyy sitten turismiin. Paikalliset aktivistit ovat ryhtyneet näkyvästi vastustamaan Barcelonaan tunkevaa turistimassaa. Turisteja käy vuosittain viisi kertaa niin paljon kuin siellä on asukkaita.

-Turistit voi tarvittaessa nähdä samalla tavoin kielteisesti kuin maahanmuuttajat, Oriol heittää.

Taas tuo vinkeä asenne.  Kyky vaihtaa näkökulmaa.

Mietin, miten turistit valuvat isoina massoina vapaasta ilmapiiristään ja kosmopoliittisuudestaan tunnettuun Barcelonaan. Paikallisten silmin nähtynä he eivät tee oikein mitään. He ovat aina lomalla. He ovat kaikki samanlaisia. He käyvät samoissa paikoissa. He syövät samoja tapaksia. Ryystävät sangriaa. Pällistelevät kauppahallin herkkuja, mutta ostavat valmisannoksia.

He vai me. Miten tätä nyt pitäisi ajatella.

Osa turisteista haluaa erottautua turisteista. He puhuvat aivan kuin eivät itse lukeutuisi niihin: ”Turistirysät ovat karmeita. Siellä on pelkkiä turisteja.”

VilnaTurkuBarcelona_A1A7063

Jyri nostaa esiin suomalaisten turistien maineen Tallinnassa, jossa nykyään asumme.

-En halua, että minut leimataan huonosti käyttäytyväksi juopoksi, vaikka olenkin suomalainen.

Sade piiskaa ravintolan ikkunoita. Viereisessä pöydässä istuu saksalainen pariskunta, joiden välillä on jotenkin kaunis tunnelma. Nainen hymyilee ja nyökkää minulle. En tiedä miksi. Hymyilen kuitenkin
takaisin.