TEKSTI EVELIINA TALVITIE KUVAT JYRI PITKÄNEN
Oyugis, Länsi-Kenia. Margaretin mies kuoli, kun Maxwel George oli 1-vuotias ja toinen lapsista peruskouluikäinen.
Kuulen Maxwellista saman tyyppisen taustan kuin olen kuullut monta kertaa reissumme aikana: Syntyessään lapsi on vaikuttanut terveeltä. Sitten on tullut komplikaatioita. Kuumetta. Ehkä malariaa.
Kahden vuoden iässä Maxwellin kuulo heikkeni ja ilmeni muitakin häiriöitä. Nyt Maxwel on kymmenvuotias, surumielisen ja vaiteliaan oloinen poika, jonka kasvoille harvakseltaan nousee epäröivä hymyntapainen. Kuin vanha mies pojan olemuksessa. Hän ei kuule eikä osaa puhua. Liikkuminen on vaikeaa ja välillä hän kaatuu.
150 kilometrin päässä toimii koulu, jossa Maxwel saisi kaipaamaansa opetusta ja apua, mutta välimatka ja kustannukset ovat äidille liian suuret. Niinpä Maxwel on vain kotona. Ja tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa.
Helenin mies kuoli vuonna 2003 ja Helen jäi yksin kolmen tyttärensä kanssa. Tyttäret ovat nyt 18-, 16- ja 14-vuotiaita.
Vuonna 2013 syntyi Michele, jonka isää ei mainita. Michele ei osaa puhua. Hän hymyilee ja laulaa koko ajan. Laulu on pehmeää pulputusta, jonka rytmiin voisi nukahtaa.
”Baba biro, baba biro, baba biro.”
”Isä tulee kotiin, isä tulee kotiin, isä tulee kotiin.”
Eipä taida tulla, mutta niinhän sitä on tapana sanoa, että toivossa on hyvä elää.
Helen ja Margaret ovat kälyjä ja hyviä ystäviä. He tukevat ja ymmärtävät toisiaan. Muualta tukea ei heru. Näitä perheitä pidetään kirottuina.
-Yhteisössämme ei ole rakkautta Maxwellin ja Michelen kaltaisia lapsia kohtaan.
Helen mainitsee yhden poikkeuksen. Kätilönä toiminut iäkäs nainen käy silloin tällöin tervehtimässä ja auttamassa. Hän rakastaa kaikkia lapsia.
Margaret on 30-vuotias ja Helen 36-vuotias. Kumpikaan ei osaa kuvitella avioituvansa uudelleen.
-Mies olisi vain lisätaakka. Hän odottaisi, että hänen kulunsa katetaan. Ei sellainen mies kykenisi huolehtimaan tällaisesta perheestä, Margaret toteaa.
Hän lisää, että alueella on myös niin paljon HIV:tä, ettei sellaista riskiä kannata ottaa.
Margaret on kiinnittänyt seinälleen julisteen, jossa kerrotaan avioliiton kymmenen kultaista sääntöä.
”To marry in to declare a war”. ”No one is an angel.” ”God cannot give you a complete person you desire”.
Margaret hymyilee arvoituksellisesti. Julisteella on selvästi jokin erityinen merkitys.
Hän kertoo, että saa toisinaan laitettua maissin ja ompelemiensa laukkujen myynnistä sen verran sivuun, että hankkii julisteen, tuolin tai koriste-esineen kotiinsa.
Margaret uskoo, että säästämällä ja yrittämällä hän kykenee takaamaan itselleen ja lapsilleen pitkän elämän.
-Entäs kuka tämä sitten on, kysyn ja osoitan parivuotiasta poikaa, joka istuu naisten keskellä ja josta ei ole sanottu sanaakaan.
-He is Clyde, my sister’s son.
-So he is the man of the house.
Molempia naisia naurattaa.