TEKSTI EVELIINA TALVITIE KUVAT JYRI PITKÄNEN
Kolmen kuukauden reissu eri puolilla Afrikkaa olisi ollut ihan toisenlainen ilman ystävien apua. Tässä heistä joitakin.
Allan, Nairobi, Kenia
-My friends. Voitte asua minun luonani.
Allan Kilakah lupaa näin ja mehän tartumme tarjoukseen. Allanin asunto Nairobin South Beessä on ”keskusyksikkömme” koko Keniassa vietetyn kuukauden ajan. Isäntä itse nukkuu olohuoneen sohvalla. Eikä siinä kaikki. Allan käyttää lomastaan ison osan opastaakseen meitä kaoottisesta liikenteestä ja ryöstöistä tunnetussa kotikaupungissaan.
Allanilta irtoaa joka päivä viisauksia. You should not buy a cow on the base on it´s footprints. Why bother about dirt under somebody else´s bed.
Allan löytää ratkaisun kaikkiin ongelmiin. Pieniin ja suuriin. Allan on aina hyväntuulinen ja humoristinen.
-I came home and what I see. Walls are white, people inside are white. Everything is white.
Boy from a village. Niin hän kutsuu itseään. Maalaispoika, jonka työ Punaisen Ristin palveluksessa vie ympäri maailmaa. Allan on sitouttanut vapaaehtoistyön kautta myös teini-ikäisen poikansa Punaisen Ristin toimintaan. Hän haluaa pojan ymmärtävän, että kaikki eivät ole niin onnekkaita kuin hän. Kaikilla ei ole mahdollisuutta opiskella ja edetä elämässä.
Allan on maailmankansalainen, mutta hänen unelmanaan on talo kotikylässä. Ja sellaisen hän on rakentanutkin. Pikkuhiljaa. Tilalla elelee muutama lehmä ja kaksi vasikkaa.
Allan kertoo nimeävänsä toisen Jyriksi ja toisen Eveliinaksi.
Bishop Julius, Kakamega, Kenia
–Minkä Jumala on istuttanut sydämeenne, sen hän myös täyttää, piispa Julius Abungana lausuu ja hänen pyöreä naamansa on yhtä hymyä. Yritän turhaan palauttaa mieleen, mitä kautta saimme häneen yhteyden.
Bishop kuskaa meitä paikasta toiseen. Puhuu ihmisiä mukaan projektiimme. Soittaa ainakin kahdesti päivässä ja kysyy, onko kaikki hyvin.
Kun on aika palata Nairobiin, hän haluaa välttämättä kuljettaa meidät asemalle sadan kilometrin päähän Kakamegasta, koska hänen mielestään bussimatka olisi vaarallinen. Arvelemme, että viimeistään nyt tarjoutuu mahdollisuus korvata hänen apunsa jotenkin.
Mutta ei.
-Halusin tehdä tämän. Teidän projektinne on tärkeä. Sellaista ei ole tehnyt kukaan muu. Meidän tiemme eivät yhtyneet sattumalta. Tällä on jokin tarkoitus.
Sitten bishop lähtee etsimään meille ”turvallista matatua”.
Me jäämme istumaan autoon Kisumun bussiaseman viereen. Ohi kulkee ihmisiä mitä erilaisimmissa tiloissa. Joku nuori mies makaa pahvinpalojen päällä ojanpenkalla. Ystävä tulee tönimään ja tarjoaa hänelle liimaa. Loikoilija nostaa voimattomasti kättään ja jatkaa uniaan. Liimaa tarjonnut työntää liimapullon nenäänsä ja lähtee horjuen kävelemään pois.
Jyri työntää kameralaukun piiloon etuistuimen alle. Tulisipa se Bishop jo.
Sieltä hän jo kiiruhtaakin ja johdattaa sitten meidät läpi ihmisten täyttämän, sekopäisen aukion. Kaikki yrittävät myydä jotain. Kaikilla on jotain asiaa. Special price. Just for you. Sister. Brother. Give me something.
Tungemme itsemme täpötäyteen matatuun. Katson ikkunasta ja yritän vilkuttaa bishopille. Sinne hän jää seisomaan hieman huolestuneen näköisenä.
Vielä useita päiviä sen jälkeen, kun olemme lähteneet Kakamegasta bishop soittaa ja kysyy, miten voimme.
God bless you, hän toivottaa.
Yosuf, Oyugis, Kenia
Confirm. Varmistamisen tärkeys tulee selväksi Yosuf Oduorin kanssa. Kaikesta täytyy keskustelemisenkin jälkeen keskustella. Aina pitää hankkia lisää informaatiota. Aina pitää varmistamisenkin jälkeen varmistaa, että hinta on se mitä sovittiin.
Yosuf laatii meille ohjelman jokaiseksi päiväksi, jonka vietämme Oyugisissa. Hän vuokraa auton ja kuljettaa meitä kuoppaisia teitä pitkin kylästä toiseen. Toisinaan sataa niin, että tie on pelkkää liukasta mutaa.
Yleensä on kuuma. Yosufilla on säässä kuin säässä hohtavan valkoinen kauluspaita ja moitteettoman puhtaat nahkakengät.
Yosuf kertoo meille ihmisistä Kenian maaseudulla. Nämä ihmiset täällä eivät tiedä asioista. Heillä ei ole koulutusta. Aikuiset eivät osaa lukea. Lapset eivät pääse kouluun. Myytit ja uskomukset paikkaavat tietämättömyyttä ja ohjaavat kaikkea.
-Evelinas educational empowering programme.
Yosufille syntyy idea. Meidän pitäisi jatkaa yhteistyötä. Hakea rahoitusta EU:lta ja kehittää Evelinas Educational Empowering Program kenialaisille tytöille.
Eihän sitä tiedä. EEE-programme. Olisihan se.
Aino-Maaria ja Walter, Swakopmund, Namibia
Aino-Maaria ja Walter Rautenbachin katseet kohtasivat joitakin vuosia sitten Tug-ravintolassa. Nyt he ovat naimisissa ja odottavat esikoistaan. He ovat onnellisia ja tekevät muutkin onnellisiksi.
Aino-Maaria ja Walter auttavat meitä asuinsijan hankkimisessa. Heillä on aina aikaa. Miten heillä voikin aina olla aikaa, vaikka he ovat kiireisiä. He vievät meidät telttailemaan aavikolle. Syöttävät ja juottavat. Tutustuttavat ystävilleen ja tuttavilleen. Hymyilevät. Puhuvat kauniisti ja hauskasti. Meille ja toisilleen.
Ja koirilleen. Pienen, hylättyjen koirien keskuksesta pelastetun nimi on Lumi. Se on tottelevainen. Ison nimi on Roger. Se ei ole kovin tottelevainen.
-Roger. Why can´t you be like Lumi. Be like Lumi, Walter sanoo.
Roger katsoo muualle. Ihan kuin sitä naurattaisi.
Walter ja Aino-Maaria lainaavat meille hienot pyöränsä ja autonsa. Sitten käy niin, että juutumme auton kanssa hiekkaan. Pohjasta irtoaa iso pala muovia
-No Problem, sanoo Walter, tätä tapahtuu jatkuvasti Swakopmundissa.
Miten voi olla niin, että koskaan ei mikään ole ongelma. Olisinpa niin kuin Walter.
Aino-Maaria haluaa viedä meidät vierailulle Walterin rakentamaan ja rahoittamaan päiväkotiin slummialueelle. Aino-Maarian mukaan Walter harvoin kertoo aiheesta kenellekään.
Walter on mies, jonka hymy leviää aina silmiin asti.
-Tehän voitte asua vanhempieni luona Windhoekissa, Walter sanoo grillauspihdit kädessään kuullessaan, että aiomme viettää vielä muutaman päivän pääkaupungissa ennen Namibiasta lähtöä.
Walterin äidillä on samanlainen hymy kuin Walterilla. Hän tarjoaa meille tekemäänsä juustopiirakkaa. Walterin isänkin mielestä meidän täytyy yöpyä heidän piharakennuksessaan.
-Tällaisia nämä ovat. Ylitsevuotavan vieraanvaraisia. Ei teidän ole pakko suostua.
Aino-Maariaa hymyilyttää. Hänenkin hymynsä saavuttaa aina silmät.
-Minulla on maailman hyväsydämisin puoliso.
Sen hän kertoi taustaksi jo ennen kuin tapasimme Walterin. Kaksi hyväsydämistä on löytänyt toisensa Namibiassa.
Herman, Grand Popo, Benin
-No problem.
Herman Adote sanoo usein niin. Mutta ei ihan kaikkeen niin kuin toiset. Hermaniin voi luottaa. Täällä luottamus on erityisen tärkeää.
-This is Africa.
Niinkin Herman sanoo usein. Ja nauraa. Kun lounas maksaa 2000 sefeä eli noin viisi euroa kolmelta. Kun pikkupoika lompsii koulusta kotiin ja hänen koulukassinsa on reikäinen muovipussi.
-Voodoo-seremoniaan löytyy rahaa mutta ei koulutarvikkeisiin. This is Africa.
Tämänkin jälkeen Herman nauraa. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on hänen mielestään suuri ongelma.
Herman auttaa meitä löytämään projektiin sopivia lapsia ja perheitä Beninissä. Hän lähtee mukaan hullumaiselle motoretkelle. Hän varmistelee, selittää ja sovittelee.
No problem.
Guy, Grand Popo, Benin
Guy Catherine istuu työhuoneessaan ja polttaa piippua. Huoneessa on ilmastointi. Hikivanat selässäni alkavat pikkuhiljaa kuivua. Lämpötila huoneessa on ehkä noin 25 ja tuntuu melkein viileältä.
-Ilmastoinnin saa päälle, jos kukaan ei käytä pesukonetta, Guy kertoo.
Tämä on hyvä esimerkki Beninin ja Grand Popon elämää määrittävästä logiikasta. Mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy. Elämän täytyy antaa olla sellaista, kun se on. Älä taistele vastaan. Hyväksy ja mukaudu.
Ranskasta syntyjään oleva Guy muutti Grand Popoon yli 20 vuotta sitten. Pariisin lisäksi hän on asunut useita vuosia Yhdysvalloissa ja Afrikassakin useammassa eri maassa. Nyt hän omistaa Beninissä kolme Auberge-hotellia.
Guy antaa meidän budjetti-reissaajien asua Grand Popon Aubergessa maksutta yli kolme viikkoa. Kyseessä on runsaskätinen korvaus Jyrin muutama vuosi sitten ottamista promokuvista.
Yhtenä iltana syömme Guyn kanssa jättikatkarapuja ja juomme viiniä. Karahvi hikoilee ulkopinnaltaan ja viini pysyy viileänä noin viisi minuuttia.
Guy kertoo, että onhan Beninissä kuuma mutta ei läheskään niin kuuma kuin Sudanissa.
-Kuvitelkaa Benin ilman kosteutta ja mereltä tulevaa pientä tuulenhenkäystä ja lisätkää vielä lämpöasteita. Siinä on maailman kuumin paikka. Siellä ei voi tehdä mitään. Paitsi maata paikoillaan. Ja ehkä istua meressä.
Guy vaikuttaa tuskaiselta. Hänellä on malaria, joka iskee muutaman kerran vuodessa.
-Todennäköisesti kuolen nyt tähän.
Guyn huumori on kuivaa ja vaativaa. Gekko gekottaa ja pieni tuulenvire käy ylitsemme.
Ymmärrän, miksi Guy jäi tänne. Vaikka ilmastointi ei toimikaan silloin kun pesukone on päällä.