Tuukka Perhoniemi: Kysymys ihmisyydestä

Kehitysvammaisuudessa kohtaavat monien muiden näkökulmien lisäksi kysymykset ihmisoikeuksista ja normaaliudesta. Mikä on normaalia ja onko normaaliudella vaikutusta ihmisoikeuksiin?

Vaikka kehitysvammaiset Suomessa ovatkin erityisryhmä, heillä ajatellaan ilman muuta olevan sama ihmisarvo kuin muillakin. Heitä ei suoranaisesti aseteta puheen tasolla normaali-epänormaali –akselille, mutta normaalina pidetään ”tervettä” ihmistä, jolla ei ole kehitysvammaa. Normaaliuden ja ihmisoikeuksien ymmärtämiseksi laajemmin on hyödyllistä selvittää, millaisista lähtökohdista niitä koskevat näkemyksemme kumpuavat.

Länsimaissa syntynyt ajatus ihmisoikeuksista sisältää joko uskonnollisen oletuksen Jumalan kaikille antamasta arvokkuudesta tai filosofisen näkökulman, jossa asioita pyritään tarkastelemaan käytännöllisistä intresseistä irrallisina. Ensimmäistä ei tarvitse perustella, mutta se on kenties kumottavissa argumentilla ”en usko jumalia olevan olemassa”. Jälkimmäisessä puolestaan jokaiselle yksilölle kuuluva ihmisoikeus ei ole välineellistä, painotuksellista tai tavoittele mitään. Tällaisesta intressittömästä näkökulmasta ihminen näyttäytyy sellaisenaan riippumatta ulkonäöstä, mielipiteistä tai mieltymyksistä, synnyin- tai asuinpaikasta tai muista ominaisuuksista. Ihmisyyden pitäminen arvokkaana on puolestaan yhteinen moraalinen valinta.

Normaaliuden ja ihmisoikeuksien ymmärtämiseksi laajemmin on hyödyllistä selvittää, millaisista lähtökohdista niitä koskevat näkemyksemme kumpuavat.

Ihmisoikeudet ovat Ranskan vallankumouksen ja valistuksen ajatusmaailmasta alkunsa saanut idea ja sai nykyisen muotoilunsa toisen maailmansodan jälkeen. Nykyaikainen ymmärrys normaaliudesta on saman aikakauden tuotos. Länsimaisessa ajattelussa ihmisen normaalius kiinnittyy ajatukseen ihmisyyden mitasta. Antiikissa se tarkoitti ihmisolemusta, joka oli osa kosmoksen harmoniaa: sitä toteuttaessaan ihminen oli ”mittansa mukainen”. Myös juutalaiskristillisessä perinteessä ihminen näyttäytyy olemuksellisesti tietynlaisena. Sellaisena kuin Jumala on hänet luonut ja antanut aseman maailmassa.

Ymmärrys ihmisyydestä sai uudenlaisen tulkinnan 1800-luvun alussa, jolloin syntyi tilastomatematiikka ja ihmisen kaikkia mahdollisia ominaisuuksia alettiin vertailla suurissa joukoissa. Tällöin syntyi nykyaikainen demografia ja normaalius määrittyi Gaussin käyrän mukaan. Tätä kautta ajatus ihmisen normaaliudesta on tilastollisuuden lisäksi tiukasti sidoksissa biologiaan ja lääketieteeseen, jotka kertovat meille, miten elolliset olennot toimivat ja millainen ihminen on terve ja vailla valtavirrasta poikkeavaa vammaa tai sairautta.

Viime kädessä kaikille yhteistä on yllämme kaareutuva tähtitaivas ja meitä ympäröivä avaruus, joiden kautta avautuvat näkemyksemme arvoista ja normaaliudesta.

Samalla kun yritämme 2000-luvun maailmassa hahmottaa normaaliutta ja ihmisoikeuksia planeetallamme, etsimme toisia maailmoja ja elämänmuotoja avaruudesta. Oma maapallomme ja ihmisyys asettuu tällöin entistä laajempaan viitekehykseen, jolloin myös normaali ja ihmisyys on mietittävä tästä planetaarisesta näkökulmasta. Toisistaan eroavien ja samalla keskenään verkottuneiden kulttuurien maailmassamme tämä hahmottelu voidaan aloittaa erilaisista avaruutta koskevista käsityksistä ja taivastarinoista, joissa ihmisyys asettuu yhtä aikaa historiallis-paikalliseen että laajempaan kontekstiin.

Viime kädessä kaikille yhteistä on yllämme kaareutuva tähtitaivas ja meitä ympäröivä avaruus, joiden kautta avautuvat näkemyksemme arvoista ja normaaliudesta.

Tuukka Perhoniemi (FT)


tuukka-perhoniemiKirjoittaja toimii tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan planetaarion johtajana. Hän on väitellyt aiheesta: Mitan muunnelmat –Miten määritämme maailmaa, ihmistä ja tietoa (2014).