Blogi

Takana on nyt kahdeksan päivää Nairobissa. Kotikontunamme on ollut South B, jossa ei juurikaan näe valkonaamoja. Now we have spent eight days here in Nairobi. Our apartment is situated in the district of South B where you hardly see any white people.

-En osaa sanoa itseäni maailmankansalaiseksi, mutta kaipa se on jotain siihen suuntaan, elokuvaohjaaja Juan Reina toteaa Nairobin Art Caféssa.

En ole ihan varma siitä, kuka Mr. Moi on. Ensin olin siinä käsityksessä, että hän jollain tavalla johtaa Thikan kylässä sijaitsevaa Joytownin koulua, jonne olemme menossa. Ei se olekaan niin.

Milcah Munee Ngumbi on kaivanut käsilaukustaan valkoisen nenäliinan ja pyyhkii kyyneliään. Olen kysynyt, mikä tekee hänet onnelliseksi. Hän on vastannut, että ainoastaan se, että Immanuel parantuisi.

Matkustaminen on säätämistä, Matkatavaroiden, reittien, rahojen, vesipullojen, viisumien, kirjojen, kenkien, rokotusten raivostuttavaa, hermoja raastavaa ja vahvistavaa säätämistä. Jälkeen päin säätäminen sitten muuttuu reissuvihon kiehtovaksi mausteeksi.

Erilaiset- projekti on tutkijoiden informoima taideprojekti. Projektin vaikuttamistyö on liitetty YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan sopimuksen tavoitteisiin sekä syksyllä 2016 käyttöön otetussa perusopetussuunnitelmassa esitettyihin tavoitteisiin ihmisoikeuskasvatuksen ja yhdenvertaisuuden edistämiselle.

Kuvat: Jyri Pitkänen Teksti: Eveliina Talvitie Leolla on kädessään puupalikka, johon on kirjoitettu numeroita. Se on hänen kännykkänsä. Hänellä on myös legopalikka, johon on laitettu teippiä ja punainen puulaatikko, jonka sisällä on ruutupaperia. Paperiin on piirretty sarakkeita ja lokeroita. Ylhäällä lukee Facebook. Palikka on Leon kamera ja puulaatikko papereineen tietokone.

Satoja kilometrejä autostradaa. Ajattelimme, että matkaan menisi viisi tuntia mutta siihen menikin seitsemän. Perillä se ei enää haittaa. Ihmeellinen kaupunki. Vaaleaa kivetystä, kapeita kujia, takorautaisia parvekkeita pyykkinaruineen. Jouluvaloja. Kikattavia lapsia. Torvisoittokunta.

-Per favore, Giulia toteaa tiukasti. Hän on pieni tomera tolfalainen tyttö, joka on juuri pyytänyt äitiään ja sisaruksiaan Lauraa ja Francescaa poistumaan huoneesta, koska aikoo soittaa meille ksylofonia. Äiti Giulietta kertoo, että Giulia on heidän perheessään se joka määrää.

Tie on kuoppainen. Kiemurtelee korkeammalle ja korkeammalle. Molemmilla puolilla kasvaa tiheää puustoa. Hentoja runkoja ja kiemuraisia oksia. Vielä joulukuussakin puissa on lehtiä, joiden välistä valoa siivilöityy niukanlaisesti. Onkohan tämä oikea paikka. Pakkohan tämän on olla. Vai onko sittenkään.