Hullua

TEKSTI EVELIINA TALVITIE  KUVAT JYRI PITKÄNEN


Kuuma tuuli puskee kasvoille. Miten tuuli voi olla kuuma. Ei lämmin vaan kuuma. Puristan satulan metallista reunaa. Töyssyjä. Töyssyjä.

Edellä ajavan rekan pakoputkesta tunkee sysimustaa katkua. Se liimautuu vaatteisiini ja kasvoihini.

Herman sanoi, ettei kukaan paikallinen lähtisi tällaiselle reissulle. Että tämä on ihan kreisiä. Paikalliset yöpyisivät puolivälissä matkaa ja jatkaisivat aamunkoitteessa virkistyneinä.

Tai oikeastaan paikalliset eivät menisi motolla vaan autolla. Ihan hullua lähteä Dassaan asti motolla. Mutta toki Herman lähtee mukaan. No problem.

Miten tuuli voi olla näin kuuma. Miten voin hikoilla, vaikka vain istun paikoillani.

Herman pysähtyy ja keskustelee jonkun ukon kanssa. Kiihkeää keskustelua. Tästä ei voi enää jatkaa. Tie on suljettu. On palattava takaisin ja jatkettava kiertotietä.

Kuinka ollakaan, matka piteni sadalla kilometrillä. Tai jotain sinne päin. Herman sanoo, että menee vielä kaksi tuntia. Se tarkoittanee ehkä neljää.

hullua_1A1A3661

Miten tuuli voi olla näin kuuma.

Pysähdymme juomaan Fantaa. Hakeudun puun alle varjoon kuin kangastuksen ohjaama erämaassa.

Jostain kuuluu kummallista ininää. Röhinää ja ininää. Musta sika ja kuusi porsasta könyävät ryteikön joukosta. Silmäni jäävät kiinni niihin. Yksi porsaista ei tahdo millään pysyä muiden matkassa.

Ihan kuin se katsoisi minua. Ihan kuin sillä olisi tippa silmäkulmassa. Erilainen pieni porsas. Hitaampi ja kömpelömpi.

hullua_eveliina

Kuvan nappasi Eveliina kännykällä.

Vettä tien varressa myyvät naiset huutavat: Evelina. Evelina. Mistä ne nimeni nappasivat. Heitä naurattaa. Näitä ihmisiä usein naurattaa. Ja mitä epätavallisimmissa kohdissa.

Usein tänne matkustavat länkkärit tulkitsevat, että paikalliset ihmiset ovat onnellisempia kuin ihmiset heidän kotimaassaan. Enpä tiedä. Ehkä ihmiset täällä kätkevät surunsa eri tavalla. Ehkä heidän onnensa on erilaista.

Taas ajetaan ja ajetaan. Ihan kuin Jyrin kämmenselät olisivat palaneet. Yritän koputtaa kypärälläni hänen kypäräänsä.

-Näitkö. Nyt on käynyt pahasti. Täytyy mennä auttamaan, Jyri huutaa.

hullua_1A1A4332

Mies makaa tien poskessa. Hänen jalkansa on vääntynyt kipeästi. Pää on veressä. Miehen ympärillä on ihmisiä, jotka seisovat neuvottomina.

Jyri polvistuu miehen viereen, rauhoittelee ja laittaa hänen päänsä alle liinan. Haen vesipullon. Jyri kaataa sitä vähän miehen huulille. Mama, mama. Mies toistelee äitiä.

Jyrin kädet ovat veressä. Hän on vähän kuin Jeesus. Aina pitää auttaa. Kuoleekohan tuo mies tuohon. Jyrin käsiin.

Herman kyselee ihmisiltä ja kertoo sitten, että Cotonouhun päin matkalla ollut auto on lähtenyt beniniläiseen tyyliin ohittamaan ja törmännyt vastaan ajavaan mopoilijaan. Tähän mieheen, joka on nyt henkitoreissaan. Auto ei ole edes pysähtynyt vaan jatkanut vain matkaansa. Näin tapahtuu täällä jatkuvasti.

Kaksi miestä nostaa vahingoittuneen miehen moton päälle, heidän keskelleen. Sitten he lähtevät. Jonnekin. Sairaalaan. Jonnekin. Emme saa koskaan tietää, selvisikö hän.

Jatkamme ja ajamme hitaammin. Taivaalle on ilmestynyt mustia pilviä. Välillä ihoa nuolee henkäys, joka on melkein viileä. Ensimmäinen pisara. Toinen pisara.

hullua_1A1A3670

Nyt täytyy päästä jonnekin suojaan. Täällä ei oikein koskaan sada maltillisesti. Joko on mielipuolisen kuuma. Tai sitten sataa mielipuolisesti.

Pysähdymme kylässä, jonka keskellä on ruokokatos. Katoksen alla on vuohia ja kilejä. Salamoi ja sataa rankasti. Kilit painuvat kiinni toisiinsa, yhdeksi mytyksi. Korppikin lennähtää katoksen reunalle.

Pääsemmekö me koskaan sinne Dassaan. Jyri sanoo, että onhan meillä moskiittoverkko mukana. Voidaan yöpyä vaikka tässä.

Hullut länkkärit lähtivät moporeissulle.